Hae tästä blogista

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Laiska sunnuntai ja kalorilaskuri

Sunnuntait ovat niin ihania ja kiisteltyjä asioita kuten kalorit. Monen mielestä sunnuntai on se oiva löhilypäivä mutta ei paras päivä v-lopussa. Usein syy siihen mielipiteeseen johtuu luonnollisesti siitä, että seuraava päivä on maantai ja monelle työpäivä ;) Itse rakastan sunnuntaita, silloin voi rentoutua television tai hyvän kirjan ääreen ja odotella uutta tapahtumarikasta viikkoa. 

Kuten sunnuntait niin kalorit ovat myös mielipide kysymys. Itse uskon siihen teoriaan, että sitä vähemmän kaloreita syö ja lisää liikuntaa, niin laihtuu. Kunhan syö niitä oikeita kaloreita eikä vain laske kaikkien kaloreiden summaa yhteen jolloin tulos näyttää hyvältä, mutta loppujenlopuksi sitä on syönyt vaaleata leipää ja muuta roskaa. 

Itse olen löytänyt täydellisen sivuston joka on ollut hyvä opas minulle jonka avulla sain syyskilot pois (n.4 kg). Kalorilaskuri  on sivuston nimi jossa voi maksutta seurata joitakin asioita  ja maksullisena saada kaikki toiminnot käyttöön. Tämä sivusto auttoi minua seuraamaan omaa kalorkulutustani ja pääsin seuramaan kaikkia ruokia joita pistin omaan nassuuni. Onhan sivusto siinä mielessä hankala koska pitää aina muistaa mitä on syönyt ja missä määrissä. Omalta osaltani se on toiminut koska jätän sen tietyn ruona syömättä koska en vain jaksa käydä täyttämässä omaa taulukkoani :D

Käykäähän ihemessä tarkastamassa jos tuo sivu kiinnostaisi. Siellä on moni ihminen onnistunut itse mukaan lukien! 

-N-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti