Hae tästä blogista

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Sortumavaara

Mä söin eilen tavisjauhelihakeittoa, ja kyselin GFG-foorumilla, että paljonkohan mahtaa olla sallittu määrä dieettiläiselle syödä tavissoppaa. No tokihan se riippuu sopan koostumuksesta ja liemen määrästä, mutta sain aikamoiset tulikivenkatkuiset nootit, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Ts. pilkulleen mennään ruokavalion kanssa, jos haluaa tuloksia :) Kamoon, jauhelihakeittoa! Ei kermakakkua tai jäätelöä tai kermaperunoita tai läskisoosia tai...No minä sitten söin vaan sen yhden aterian samaa sapuskaa kuin muut, ja palasin sitten takaisin ruotuun. Tarkoitus oli syödä soppaa niin kauan kuin sitä piisaa, mutta syököön muut.

Vesimäärästä sen verran, että onhan kolme litraa ihan älytön määrä, normaalisti varmaan joku lähemmäs kaksi litraa on suositus. Tähän dieettiin kuuluu kuitenkin tuo kolmisen litraa, jotta kropan kuona-aineet ja nesteet lähtee liikkeelle, ja muutenkin puhdistaa elimistöä. Ja täyttää tyhjää vatsalaukkua...Mä en tavallisesti oikein osaa juoda tarpeeksi, kun en tunne juurikaan janoa. On siis ollut opettelemista tässä juomispuolessa. Tosin imetysaikana kiinnitin siihen kyllä jonkin verran myös huomiota.

Kävin eilen salilla, ja tein treenin Finnbodylta saaman ohjelman mukaisesti. Voin sanoa, että reiden lähentäjälihakset on taas löydetty!! Niitä ei kyllä tule tavallisessa arkiliikunnassa varmaan paljon käytettyä, joten tunne oli polttava. Juoksumatolla juoksentelin taas sen 10 minuuttia, tosin varmaan puolet ajasta oli kevyttä hölkkää. Aloitin muistaakseni 6,5 kilsan tuntivauhdilla ja lisäsin 50 metrin välein vauhtia, kunnes loppumatkasta mulla oli 9 kilsan vauhti. Käsivarren ojentajat, eli tuttavallisemmin allit, mulla on myös ihan hukassa. Ei pysty kunnolla tekemään ohjelman 3 x 15 toistoa 15 kilon painoilla. Ja näkeehän sen kyseisten "lihasten" ulkomuodostakin :)

Mulla on tänään mittauspäivä ja huomenna punnitus. Kyllä näin aamusin tuntuu ja näyttääkin olo vähän sutjakammalta, mutta tuntuu, että kun ruoka-annokset on niin valtavia, että illalla massu killittää taas. Huomenna laitan sitten päivitettyjä mittoja tulemaan teillekin tiedoksi.

-T-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti