Sunnuntaina tulee kaksi viikkoa dieettiä täyteen. Vielä kaksi samanmoista edessä! Nopeasti on aika mennyt. Ajattelin, että jatkaisin kyllä tämäntyyppisesti jatkossakin. Arkisin söisin kuten nytkin, mutta viikonloppuisin taipuisin samoihin ruokiin kuin muukin väki. Ruisleipää on vähän ikävä...sniif...
Suoritettiin sitten eilen aamulla se välipunnitus. Ei todellakaan ollut tarkoitus kurkkia, mutta näin yhden lukeman. 59,5 kg. Hyppäsin varmaan neljä kertaa vaa'alla, jotta saatiin luotettava tulos, enkä tiedä onko tämä se "luotettava tulos". Vielä tuon lukeman jälkeen kävin kerran. Sen vuoksi ramppaaminen, kun vaaka saattaa joskus näyttää eri tulosta peräjälkeen. Tavallisesti kaksi käyntikertaa riittää, tulee sama tulos, mutta eilen tosiaan neljä kertaa. Eihän tuo lukema paljoa kerro, kun en tiedä lähtötilannetta, luulen kuitenkin sen olleen jotain 61 ja risat.
Seniori L eilen kommentoi jännin sanakääntein tätä dieettiä, ja sanat ovat jääneet kummittelemaan mieleen. Vedin sanoista sellaisen johtopäätöksen, ettei paino olisi paljoa laskenut. Siis joskushan (tiedättehän siskoseni varmaan tilanteen) miehen sanomisista saattaa tulla vedettyä ihan omia johtopäätelmiä, eikä tässäkään tapauksessa L:n tarkoituksena ollut väittää etteikö dieetti tehoaisi. Sanoi vaan jotenkin, että jos söisin vähemmän niin paino tippuisi nopeammin. Siitä siis päättelin, ettei paino ole juuri pudonnut. Vaikka kyllä sen jo silmä näkee ja käsi tuntee keskikropan alueella. Navasta ylöspäin on kessi pienentynyt edestä ja sivuilta.
En kuitenkaan halua riutua ja nähdä nälkää, enkä ennen kaikkea menettää niitä vähiä lihaksia läskin sijaan! Jotain inhimillisyyttä, kiitos.
Tänään olen menossa kaverin kanssa wieniläisorkesterin uudenvuodenkonserttiin Sibeliustaloon. Sitä ennen käydään ravintolassa syömässä. Ensin kieltäydyin ravintolakeikasta, mutta tutkittuani ruokalistaa, päädyin tulokseen, että onhan listalla ainakin yksi annos, jonka voisin ottaa. Ja kaiken kukkuraksi aion kävellä kaupunkiin! Meiltä on 7,5 kilsaa keskustaan, että kyllähän siinä pari kaloria palaa. Iltapäivällä Pikku-L:n unien aikaan lähdetään köpöttelemään ja neljältä jätän lapsosen isälleen hoivaan tämän työpaikan pihassa ja lähden itse vapaalle. Hyvä diili :)
-T-
P.S. Missä Sister N luuraa? Salillako? Vaiko lenkillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti