Hae tästä blogista

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vyötäröä näkyvissä

Mittasin aamulla vyötärönympäryksen kun oli aika kevyt olo: 89 cm. Vaikuttaisi siltä, että olen kuitenkin vähän onnistunut jossain kun senttejä on lähtenyt vyötäröltä 2-3 melkein kahden viikon aikana - jee!

Eilinen meni ruoan osalta aika hyvin. Olin töissä yli seitsemään illalla enkä käynyt lounaalla ulkona ja oli niin kiire, ettei ehtinyt syödä mitään ylimääräistä :) Lounaaksi kaupan "Fresh" ceasar-salaatti sekä Danone Activia viljajogurtti, samanlaisen jogurtin söin illalla joskus klo 18 kieppeillä. Iltapalaksi sushia mukaan Stokkan Delistä, nami. Nyt on taas wasabitarpeet täytetty. Ja illalla söin vielä joitakin hedelmä-salmiakki-karkkeja sekä Fazerinan (36 g patukka, n. 200 kaloria). Karkkipäivä kun oli.

En tiedä johtuuko minusta vai mistä, kun tuntuu, että Kiloklubin kalorilaskurin perusteella syön liian vähän tai liian kevyttä ruokaa(?). Tai sitten olen arvioinut vain alakanttiin tai jotain. Lisäksi tämän "dieetin" ansiosta (?) olen onnistunut hankkimaan jonkun puutoksen, kun molemmat suupielet on vähän auki. Saattaa olla riboflaviinin eli B2 vitamiinin puutos. Kuulostaa varsin omituiselta kun on tullut otettua aika monena aamuna Beroccaa (siinä luulisi ainakin nimen perusteella olevan B-vitamiineja). Hyviä B2-vitamiinin lähteitä ovat juusto, maito ja liha. Voi olla, että maidon, juuston sekä "kunnon" lihan saanti on vähän vähentynyt tässä kyllä.



Ollaan vietetty päivä autokaupoissa. Puhutaan lisää huomenna kun nähdään.

-M-

3 kommenttia:

  1. Mä otan joka päivä, sikäli mikäli muistan, monivitanmiiniporetabletin. Sen lisäksi 10 mikrogrammaa d-vitskua, 2 E-EPA 650 mg -tabua ja 2 omega 3+ADE -tabua.
    -T-

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä. Tuossa olisi jo aivan liikaa muistamista meikäläiselle :) Hyvä kun on oppinut yhden päivittäisen lääkkeen syömään. Tästä syystä en myöskään voisi e-pillereitä syödä ;)

    -M-

    VastaaPoista
  3. Teille voisi tulla iloisia vauvayllätyksiä ;-)

    -T-

    VastaaPoista