Selviydyin eilisestä päivästä oikein kunniakkaasti, hurraah!
Päivälläisen määrää ihmettelin ihan todella, tein jonkun sortin jauheliha-riisi-vihannes-pannua, ja paistinpannu oli TÄYNNÄ ruokaa. Ja vain minulle :)) Kaksi isoa pastalautasellista tuli syötyä, ja olen siis dieetillä...Että nälkää ei sinänsä tarvitse nähdä, vaikka kyllä mull illalla vähän oli jo taas nälkä kun nukkumaan kävin, vaikka iltapalakin tuli vielä syötyä päivällisen jälkeen. Mä olen niin tottunut isoihin ruoka-annoksiin ja kertamääriin, että vähän kropalla ja erityisesti vatsalaukulla on totuttelemista uuteen systeemiin.
Kuuntelen tässä YLE X:ää ja äsken siellä haastateltiin jotakuta kalastukseen perehtynyttä ihmistä. WWF on julkaissut tänään kalaoppaan, joka ohjeistaa syömään kestävän kehityksen kannalta hyviä kaloja. Järkytyin melkein kyyneliin asti, kun sain kuulla, että vuosisadan puoliväliin mennessä, siis kun lapseni ovat keski-ikäisiä ja itse vanhus, on maailman valtamerten kalat kalastettu siinä määrin loppuun, ettei kalastus ole enää mahdollista! Nyt jo, siis tänä päivänä, valtamerten kalakannoista 90% (siis yhdeksänkymmentä!!!) on kalastettu loppuun. Aivan kamalaa :(( Ja just ostin yksi päivä pari purkkia tonnikalaa...En taida enää ostaa. Ja eilen ostin lohta...En taida enää ostaa. Ostan kalani tästä lähin torilta tai kauppahallista.
Että sellainen vuodatus tähän väliin. Koitan koota itseni ja jatkaa elämää ;-)
-T-
Mä yritän olla ajattelematta noita kala-juttuja, muuten olisi esim. tämänpäiväinen lounas maistunut pahalta (lohta). Käyn kalojen onneksi melko harvoin sushilla.
VastaaPoistaMinkälainen se treeniosuus tuossa ohjelmassa on?
T:M